Pohdintaa siitä miten kotona pärjää

Keppien varassa liikkuminen on aluksi kovin hankalaa ja sitä pitää harjoitella tosissaan. Täällä terkkarissa olen saanut tukea alkuun ja kannustusta sekä osaston sympaattisilta hoitsuilta ja kepit tuoneelta jumpparilta. Heiltä saan ja kärtän neuvoja ja apuvälineitä, mutta vain neuvoja on tarjolla. Saan toki kyynärsauvat ja vessanpönttöön korotusrenkaan ja kuulemma kahvoja, joita pitää saada muutamaan kohtaan kämpässä. Mutta jopa asennus pitää itse junailla!

Kun on pieni kämppä, vain 25m2 yhteensä ja siis asuinhuone noin 16, ei siinä mahdu pyörimään edes pyörätuolilla. Pahiten minua on täällä terkkarissa kiusannut, ettei ole helppoa kikkaa pestä käsiä. Kaikenlaisia pyyhkeitä on tarjolla, käsidesiä jne. mutta eihän se pesua korvaa kun kädet jää tahmeiksi. Himassa on korkea kynnys vessaan ja suihkutilaan ja sen yli pitää könytä keppien kanssa. Oma riesansa on sitten pytyllä käynti, kun siihenkin loppuvaiheessa tarvitsee apua, suihkuttelun jälkeiseen kuivaamiseen. On se alentavaa, kun ei itse pysty toimimaan. Vieläpä jalkapaketti yhdessä korokerankaan kanssa aiheuttaa ilmiön, että ei voi liriä ollenkaan pönttöön vaan nesteet pitää saada herutettua pulloon ennen istuntoa.

Lohjan terkkarissa kuulin pikku herjan siitä pissapullosta eli sorsasta. Lääkintävahtimestari, joka kuskasi minua eri paikkoihin, kuvaukseen ja kipsaukseen, sanoi pulloa kuikaksi ja kun kysyin syytä, oli selitys: Sorsan ministerikaudella oli hävytöntä sanoa ”sorsan salakusta” jolloin nimeksi vaihdettiin kuikka.