Kipsijalan arkea

 

Nukkuminen selällään sujuu, mutta arvelen kuorsaavani melkoisesti, joten voisi parisuhde kärsiä kipsin vuoksi. Jalka täytyy tukea hiukan ylöspäin panemalla polven alle tyynyjä. Samaten istuessa kipsille pitää saada alle matala palli tai itse olen keksinyt sijoittaa jalan rollan korin reunalle.

Rollaattori on hyvä keksintö. Toimii tarjoulupöytänä ja kamojen säilytyksessä. Kameran kaapeli roikkuu (varpaan vieressä) kärryn mutterissa. Ja apupihti on yleensä korissa, josta sen saa heti käsille.

Tuolin pitää olla nojin varustettu ja hiukan normaalia korkeampi tai sitten pitää hankkia (lainata) koroketyyny, sillä kipsijalalla on hankalaa istua matalalla. Onneksi perin mutsin vierastuolin, joka täyttää ehdot ja sain vielä pehmustetun rahin, jolle voin tukea koipea kun kirjoitan tai luen tuolissa. Kun kipsi ei salli normaalia istuma-asentoa, on pakko panna tyyny selän taakse tueksi, ettei rönötä ihan selkäänsä notkolle.

 

Tässä istuessa yritän aina jumpata niitä vähiä liikkeitä, mitä yleensä voi tehdä. Mutta jatkuvasti ja pitkiä sarjoja ja niin, että itse tuntee lihasten tekevän töitä kipsin sisällä. Pelottaa jo etukäteen miten surkeaan kuntoon lihakset menee. Enhän ollut mikään lihaskimppu ennestäänkään ja jumpat oli supistunut sauvakävelyski. Sitä oli kuitenkin nyt kesän aikana ihan pakko harrastaa huonon selän takia. Iskias on vaivannut keväästä asti ja sain siihen kolme kertaa akuneulojakin, mutta ne auttoi vain viikoksi. Kävely on iskiaksen lääke.

Nykyisin joutuu väkisinkin ottamaan ruiskun käteen ja pistämään itseään. Onneksi ei satu, kun kohde on mahan läskikerros ja neula hyvin ohut. Jos ei itse pistä, joutuisi kotihoito tulemaan joka ilta piikittämään ja se olisi kohtuutonta. Piikki suojaa laskimotukokselta. Mustemia näyttää silti kertyvän hiukan.